Tapahtui kevättalvella 2014
Kesän hittituote on terassikiila. Sen käyttäjällä ei kalja kaadu eikä kuppi keiku. Keikkuvat terassipöydät ovat nyt historiaa. Tänä kesänä jokaisella itseään kunnioittavalla ja uskottavalla terassikävijällä on oma terassikiilansa. Pienikokoinen kiila kulkee helposti mukana taskussa tai käsilaukussa.
"Viime vappuna sain Ullanlinnan mäellä ystävälliseltä herralta, Kimmo Rahkamaalta, terassikiilan, jonka hän oli itse valmistanut", kertoo Riitta Rouhiainen. "Olin tehnyt kiiloja "kotitarpeiksi" työväenopiston puutöissä" kertoo Kimmo Rahkamaa ja jatkaa: "Päätin jakaa kiiloja vappuna Ullanlinnanmäellä hupimielessä lähinnä tutuilleni. Vappuna kohderyhmänäni olivat erityisesti naispuoliset henkilöt, mutta kesällä jaoin kiiloja myös miespuolisille työkavereilleni".
Kiilassa ei ollut painatusta, joten itse kiila oli hieman tylsä. Ideana se oli kuitenkin erittäin hauska ja jäi mieleen", kertoo Riitta Rouhiainen. "Pidin kiilan käsilaukussa koko kesän ja testasin sitä aina tarpeen mukaan. Kiila toimi loistavasti kaikissa käyttöympäristöissä. Kesän jälkeen idea jäi muhimaan ja syksyllä totesin, että tästä voisi saada ihan oikean tuotteen pienellä jalostamisella. Kunhan kiilaan painattaa hyvän tekstin, niin siitä voisi saada kaupallisen tuotteen", toteaa Rouhiainen. "Otin yhteyttä Kimmo Rahkamaahan ja kysyin olisiko hän kiinnostunut lähtemään mukaan tämän tuotteen jalostamiseksi kaupalliseen käyttöön. Kimmo totesi heti, että häntä tämä juttu kiinnostaa", jatkaa Rouhiainen.
Kiilat valmistetaan suomalaisesta puusta suomalaisissa puusepänliikkeissä. Kiila sopii loistavasti liikelahjaksi, kampanjan oheistuotteeksi, promootioihin, messuille ym. Kiilojen myynti onkin lähtenyt lupaavasti käyntiin. Kiiloja on myyty kevään aikana lähinnä yritysasiakkaille. Kuluttajille se tulee myyntiin kesään mennessä.
"Kiilojen kaupallistamisen suunnittelu ja myynti on ollut todella hauskaa. Lähes poikkeuksetta kaikki suhtautuvat tuotteeseen positiivisesti ja innostuneesti. Ei tämä mikään rahasampo ole, mutta hauskaa tämä on ollut", jatkaa Rouhiainen. "Viime vuonna jakamistani kiiloista saattaa vielä tulla keräilyharvinaisuuksia, sillä niissä on käsin tehty "signeeraus", virnuilee Kimmo.
"Kiilataan Suomi nousuun!" toteavat molemmat ja lisäävät että "Suomalaisethan ostavat tunnetusti lama-aikana mielellään suomalaisen tuotteen, joten tämä sopii myös hyvin tähän ajankohtaan."
Kimmo Rahkamaa on diplomi-insinööri ja toimii yrittäjänä. Riitta Rouhiainen on Mainostoimisto Bravuuri Oy:n omistaja.